Kesä 2001, oli Pori Jazzit ja Porissa satoi, ei mikään outo juttu, ainahan satoi Jazzeilla!

Puolen päivän aikaan Porin yllätti kunnon rankkasade ja Jazz-Shop teltta täyttyi nopeasti ei-ostavista asiakkaista, eli niistä jotka tulivat vaan pitää sateensuojaa ja olemaan meidän työntekijöiden tiellä :)
Liikkeellä oli paljon väkeä koska Kirjurinluodon konsertti oli piakkoin alkamassa ja se vähitellen helpotti meidän paineita ja vähensi tungosta.

Eräs vanhempi rouva joka oli pukeutunut erittäin hienosti ja pitä päänsä päällä vanhaa Satakunnan Kansa lehteä oli aivan teltan oven sulla, koska meiltä oli kertakäyttötakit jo loppuneet ja tuskin tämä rouva olisi sellaista laittanu päällensä edes koska se ei sopisi hänen tyyliinsä.

Rouva kysyi sitten eräältä työkaveriltani onko meillä sateenvarjoja myytävänä ja koska niitä oli niin näytimme rouvalle millainen, se oli hinnaltaan 39 euroa, eli melko kallis ja rouva alkoi tinkaamaan tuotteesta ja koska me ei voida alennusta antaa hänelle kun ei ollut mitää millä saisi alennuksen niin rouva tuohtui siitä ja alkoi valittamaan hinnoista ja meidän palvelusta vaikka olimme olleet hyvinkin ystävällisiä vaikka sisäisesti jokaisella oli pinna kireällä näiden ei-asiakkaiden takia jotka haittasivat työntekoa.
Loppujen lopuksi rouva korotti ääntään ja meuhkasi hinnasta, siinä vaiheessa pyysimme häntä poistumaan teltasta, jolloin rouva nosti entisestään ääntään ja vartijatkin tuli siihen meidän luokse ja pyysi rouvaa lähtemään. Kun rouva viimein lähti ja kirosi hintoja kuuluvasti vielä niin kaverini huusi hänen peräänsä "SATEELLA KÖYHÄT KASTUU!"


MUTTA ONKO TÄMÄ TARINA TOTTA VAI TARUA, MIETI SITÄ

Oli kesä 2004, meillä oli silloin Jazz Shopis vuoropäällikkönä mukava ihminen jonka kanssa tuli hyvin toimeen. Hän ei ollut mikään tiukkapipo vaan otti asiat huumorilla kuten päivittäin siinä työssä pitikin. Päivät olivat usein pitkiä niin meillä kuin vuoropäälliköilläkin. Vastaan tuli päivittäin monenlaista ihmistä, oli asennuttava kokoajan heidän asemaansa, jos he valittivat korkeista hinnoista niin oli hyvä tietää mitä siihen vastaisi (LAATU MAKSAA)!!

Yhtenä iltana kun kello alkoi olemaan jo lähelle kymmentä ja ihmiset alkoivat tulemaan konsestista tekemään viimehetken ostoksia shoppiin olin itse silloin työvuorossa ja seisoskelin vuoropäällikön kanssa kassan takana ja tuli juttua siitä että onkohan Jazz Shoppia koskaan yritetty ryöstää. Oli kuulemma ainakin kerran ollut tosi tilanne jossa ryöstöä oli yritetty, mutta se oli jäänyt vain yritykseksi.

Kassapöydän alla tietenkin oli hälytysnappi tätä varten jos tosipaikantilanne tulisi eteen. Vuoropäällikkö tutkiskeli hetken aikaa ehkä uteliaisuuttaan piuhoja joita meni paljon pöydän alla ja totesi että eihän tuohon hälytysnappiin edes mene mitään piuhaan tai jos menee niin ei se ainakaan ole kytketty mihinkään.

Hetken aikaa siinä oltiin hiljaa ja sitten sanoin hänelle, että siis jos tosta nyt painan niin ei tapahdu mitään. Vuoropäällikkö sanoi että ei pitäisi tapahtua. Kysyin sitten että ottaako hän vastuun jos yhtäkkiä alkaakin hälytys. Hän nauroi ja sanoi että se ei toimi, se on vain siinä muodon vuoksi.

Yllytyshullu kun olen niin painoin nappia. Mitään tosiaan ei tapahtunut, ei ainakaan heti! Hetken päästä kuitenkin jokaisella teltan oviaukolla oli pari kappaletta mustiin pukeutunutta turvamiestä radiopuhelimineen. Sitten lopulta kun asia saatiin selvitettyä ja keksittiin jotain vahingosta että vahoingossahan me sitä painettiin, tosin se ei mennyt läpi kun sitä ei voi vahingossa painaa koska nappi on vasta noi kahden sentin päässä "tötterön" sisällä eli sormen tarvii sinne lykätä että hälytys laukeaa.

Siitä tehtiin asialliset rapotit ja vuoropäällikkökin oppi että kyllä ne hitsin hälytysnapit silti toimivat ja hän oli tarkkaillut väärää piuhaa ;)


MUTTA ONKO TÄMÄ TARINA TOTTA VAI TARUA, MIETI SITÄ

Taisi olla kesä 2000 tai 2001 kun olimme siirtämässä Kirjurinluodon konserttipaikalta hienolta  nimeltään BajaMajoiksi kutsuttuja helpotushuoneita toiseen paikkaan myöhään illalla konsertin jälkeen. Meillä oli aamuun asti aikaa saada siirrettyä konserttipaikalta nämä helpotushuoneet ym. tavaraa toiseen paikkaan. Pimeys tuli nopeasti ja oikeastaan töiden pariin päästiin vasta silloin, koska turvallisuuden vuoksi piti varmistaa ettei kukaan enää ollut konsertti alueella jotta kaikki sujuisivat mahdollsimman nopeasti.

Osa porukasta lähti siivoamaan konsertialuetta, pulloja tuli useita satoja kappaleita ja roskasäkkejä useita kymmeniä ja sanovat sitten lehdissä, että Jazz -kansa on siistiä väkeä, NO NIINHÄN ME OLEMME!!!

Kello oli jo varmaan ylitse kolme yöllä kun alettiin nostelemaan viimeistä erää lavalle, kaikki kopit oli käyty huolellisesti läpi - tai oli ja oli käyty - koska halusimme tehdä työn mahdollisimman nopeasti kun esim. minulla itsellä oli suunnitelmia vielä yön ratoksi lähteä klubille kuuntelemaan musiikkia niin katsoimme vain sieltä täältä kopit läpi ja aloimme niitä nostelemaan.

Kuitenkin sitten viimeisimmästä kopista kun nostimme sitä lavalle niin alkoi kuulumaan outoa ääntä, ensin luulimme että siellä oli vain jokin irti, esim. ovi. Kun koppi oli lavalla ja sidoimme ne kiinni kuljetuksen ajaksi, aukesi tämä kovin ovi ja sieltä astui ulos erittäin huonossa kunnossa oleva humalainen mies joka oli yltäpäältä kurassa koska illalla oli satanut ja hän todennäköisesti oli möyrinyt kurassa konsertin päätyttyä ja kun ei ollut jalat kantaneet jotta olisi päässyt joen ylitse oli hän etsinyt lähimmän suojaisan paikan ja mennyt sinne nukkumaan.

Olimme hetken aikaa ällikällä lyöty, että miten mies oli saanut nukuttua siinä pienessä kopissa eikä ollut edes heränny siihen kun ne oli tyhjätty takakautta imulla. Luulisi ettei ollut mikään hauska kokemus hänellem, mutta ei se meillekään ollut positiivinen yllätys, mutta näin jälkikäteen ajateltuna todella muistelemisen arvoinen tapaus.

MUTTA ONKO TÄMÄ TARINA TOTTA VAI TARUA, MIETI SITÄ

Joskus alkukeväästä kun varmistui, että legendaarinen VAN MORRISON tulee Pori Jazzeille esiintymään yhdeksi pääesiintyjäksi, tämä jätkä alkoi odottamaan sitä konserttia. Oli siinä kyllä odottamista, päiviä laskettiin, vielä reilut sata päivää---> pikkuhiljaa ne päivät kuitenkin väheni ja kun tuli sentään heinäkuu ja viikko jolloin Jazzit alkaisivat oli se "kliimaksi" lähellä. ;)

Kun konsertin oli aika alkaa niin screenille tuli teksi jossa pahoiteltiin että artistin pyynnöstä kaikki kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty, esiintymis lavalle Morrison ei hyväksynyt yhtään kuvaajaa jotka välittäisi kuvan screenille, oli vain pari kameraa jotka kuvas koko konserttia useiden kymmenien metrien päästä lavalta. Eipä tainnut nekään nähdä paljoa jotka istuivat sadankinmetrin päässä lavasta, screenille näki mutta erotti että kyllä siellä joku poppoo soittaa ja lavallakin näkyy jotakin liikettä ja kyllä se on Van Morrisonin ääni joka kuuluu mutta hitto kun ei näe kunnolla.

Itse istuin/seisoin/hypin melkosen lähellä lavaa ja kun konsertti oli ohitte (ei tosin olisi kannattanu mennä jos olisi tienny kuinka surkean konsertin Van vetäisee, parempaa odotin), palasin takaisin töihin. Tai oikeastaan olin palaamassa kaverin kanssa kunnes meidät sitten pysäytti sellanen viiden hengen miesryhmä jotka olivat pukeutuneet erittäin siististi ja joka paikka oli huoliteltu.

Miehet tervehtivät meitä englanniksi ja me vastasimme tietenkin kohteliaasti takaisin. He olivat huomanneet, että olimme Jazzin henkilökuntaa ja kyselivät ensiksi hieman neuvoa miten he löytäisvät jonkun anniskelualueen koska heille oli varattu VIP -paikka. No, me neuvoimme heille suunnan jossa kaikki VIP-vieraille tarkoitetut teltat olivat.

Ehkä tässä vaiheessa olis jo pitäny alkaa jotkut hälytyskellot soimaan päässä kun koko ajan siitä meidän ohitse kulki pari sellasita "koviksen" näköistä kaveria, he olivat isokokoisia ja vahtasivat meitä lakkaamatta.

Kuitenkin nämä viisi miestä eivät tarkoittaneet mitään VIP -telttaa jonne he haluisivat vaikka heillä todennäköisesti oli liput sinne, emme niitä tarkastaneet että puhuivatko totta, uskoimme niin!

Tämän ryhmän "pomo" astui hieman lähemmäksi meitä ja alkoi osoittamaan esiintymislavan luokse ja että he haluisivat Van Morrisonin puheille ja passit sinne. Me kerroimme ettemme voisi sellaisia heille mitenkään järjestää. Siitä nämä miehet eivät tykänneet vaan alkoivat selittämään että olivat vartavasten New Orleansista tulleet kuuntelemaan Van Morrisonia ja he olivat vanhoja tuttuja tämän kanssa. Mutta emme voineet edelleenkään mitään, ja kehoitimme heitä ottamaan yhteyttä Jazzin toimistolle, kerroimme missä se sijaitsee ja sanoimme että ehkä siellä osataan auttaa.

Tämä "pomo" kertoi että he olivat joskus aiemminkin käyneet Porissa juuri näissä festivaaleilla ja olivat silloin majoittuneet Hotelli Otavaan joka sijatsi aivan tapahtumapaikan läheisyydessä ja heillä ovat nytkin siellä majoittuneena ja pyysivät minua ja kaveriani tulemaan sinne ottamaan muutamat konjakkiryypyt koska olimme olleet heille ystävällisiä vaikkemme pystyneetkään heitä auttamaan.

Sen olisi pitänyt olla toinen asia jo jossa hälytyskellot kuuluivat soida. Miten nämä voisivat olla Hotelli Otavassa vieraina kun kyseinen hotelli ei edes ollut toiminnassa ja oli remontin alla????
Me kiitimme kaverin kanssa kutsusta ja  kerroimme, että toki me tulemme mutta meidän täytyy ensin tehdä työvuoromme loppuun joka päättyisi kello 24.00.

"pomo" sanoi, että hän lähettää miehensä hakemaan meidät sitten tasan 24.00 työpisteestämme. Me hyvästelimme miehet ja palasimme töihin ja aloimme juttelemaan tästä tarkemmin mitä olit tapahtunut, sitten hoksasimme ne pari asiaa- hotellin ja ne miehet (korstot).

Sitten tuli mieleen, että ei helvetti mihinkä me ollaan ittemme laitettu!! Jos me emme mene sinne Otavaan niin mitä sitten tapahtuu, ja jos me menemme niin mitä silloin taas tapahtuu. Tuskinpa oli kyse mistään konjakinlitkimisestä vaan aivan jostakin muusta.

Kello tuli 24.00 ja työpisteemme luokse ilmeistyi kaksi niistä miehistä ja he viittoivat meidät luoksemme ja kertoivat, että "pomo" odottaa meitä. "pomo" ei ollut saanut passia jolla olisi päässyt tapaamaan Van Morrisonia joka oli hänen  vanha tuttunsa mukamas.

Emme kuitenkaan kerinneet ikinä Hotelli Otavalle asti kun kaveri alkoi kyselemään, että miten he voivat olla Otavassa joka ei ole edes toiminnassa. Mies ei vastannut tähän mitään vaan katsoi meidän päälle julma ilme kasvoillaan ja murahti jotain mistä emme saaneet selvää.

Kun olimme hetken aikaa kääntyneenä pois näistä miehistä niin he olivat jo puolijuoksua menossa poispäin. Pian meidän luokse pysähtyi pari turvamiestä ja alkoivat kysellä, että mitä me teimme noiden miesten seurassa??? Kerroimme lyhyesti kutsusta konjakkiryypylle!

Pian siinä sitten olikin jo poliisikin utelemassa ja saimme kuulla, että tämä "pomo" oli New Orleansista tullut mafiapomo ja ne korstot olivat hänen turvamiehiään.

Sitä vaan voin itsekin jäädä miettimään, että mitä todella olisi tapahtunut jos olisimme menneet Otavaan...tai olisimme sinne asti kerinneet....

MUTTA ONKO TÄMÄ TARINA TOTTA VAI TARUA, MIETI SITÄ

Siis ei ollut todellakaan mikään ihme, että Porissa satoi kun oli Jazzit menneillään. Yhtenä päivänä tuntui kuin olisi istunut Helsingissä MM-kilpailuissa.

Aamu näytti vielä lupaavalta kun kömmein ulos teltasta. Oli vielä alku menossa ja mun telttani oli ainoa joka sillä leirintäalueella oli joten oli olo kuin kuninkaalla, yksin isossa paikassa ;)  Mulla ittellä oli vapaapäivä Jazzin töistä ja ei se muuten eronnut normaalista työpäivästä, jazz-musiikki soi lähellä ainoa ero tietenkin ettei saanut olla shopissa myymässä, tosin tulihan sielläkin vapaa-aikanakin vietettyä aikaa (työnarkomaaniko!!??!!).

Kello oli varmaan jotain päivällä kolme kun yhtäkkiä se hiljainen vesisade muuttui rankkasateeksi, taivas tummeni nopeasti ja hetkessä koko Jazz katu oli tyhjänä ihmisistä. Kaikki olivat ahtauteneet lähimpään telttaan pitämään sadetta.

Olin itsekin hetken aikaa sateensuojassa, mutta sitten tuli mieleen se tosiasia että ei hitto mun telttani päällä ei oo mitään suojaa, pressu tosin oli teltan sisällä mutta mitä helkuttia se siellä auttaa kun tulee vettä taivaalta kuin sen kuuluistan Esterin p*******ä!!!!

Mitä mä muuta siinä voisin tehdä kun vetää takin syvemmälle niskaan ja avata sontikan jos siitä nyt mitään apua oli, oli onneks hieman. Ilma ei onneks ollut tuulinen ja sadekin tuli suoraan ylhäältä päin. Leirille oli matkaa reilu parikilometriä ja tuntui etten ole koskaan juossut kahta kilometriä niin nopeasti kuin silloin menin, no en ainakaan vesisateessa ja kadulla joka tulvi vettä. - Ei oikein Porin kaupungin viemärit vetäneet - ;)

Kyllähän mäkin etenin Jazz kadulla teltta teltalta eteenpäin, jokaisessa teltassa jossa vain oli vielä tilaa kävin hetken aikaa hengähtämässä ja pitämässä sadetta. Kun Jazz katu loppui oli se viimeinen spurtti edessä, kirimatka omalle teltalle!

Kun pääsin leiripaikalle niin ulkona oli yksi leirivahti suuren sateenvarjonalla suojassa polttelemassa tupakkaa (tosin ihmeellistä kun leiripaikka oli päihteetyön leirintäalue niin miksi siellä sai polttaa??? mutta viinaa ei sallita, eikä tupakkakin ole päihde??). Tervehdin häntä ja hieman huumorintajuisesti tokaisin hänelle, että se meinaa oikein alakaa satelemaan. Leirivahti oli hetken hiljaa ja tokaisi takaisin, että noinko meinaat, hieman näyttää siltä.

Menin teltalle ja onneksi kaikki oli kuivana, teltta piti sittenkin vettä. Tosin jos teltassa olis ollut tulva niin mulle luvattiin viereisestä olevasta pirskatin talosta että saisin nukkua yön siellä ylhäällä ja kuivatella kamojani, mutta onneksi ei tarvinnut. Nopeasti vetäisin pressun teltan päälle ja palasin takaisin Jazz kadulle jatkamaan omaa juhlintaani!

Tämä oli ensimmäinen sellanen muisto joka kesästä 2005 on jääny päälimmäisenä mieleen. Lähetin muuten kotiinkin kortin samana päivänä johon kirjoitin

"Jazzahtavat terveiset Porista! Aurinko paistaa ja on muutenkin hieno ilma! (Ja paskat vettä tulee ja tuskin aurinkokaan on näkynyt" Terveisin Juha.

MUTTA ONKO TÄMÄ TARINA TOTTA VAI TARUA, MIETI SITÄ